Psykoterapia
Ratkaisukeskeinen tai kognitiivinen lyhytterapia, integratiivinen psykoterapia
Psykoterapia on psyykkisten ongelmien ja oireiden hoitomuoto, jossa asiakas ja terapeutti käyvät keskustelua asiakkaan esiin ottamista asioista. Ratkaisukeskeinen ajattelu- ja työtapa on maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia inhimillisen elämän haasteita ja pulmatilanteita, tavoitteena kehittää niihin luovia ratkaisuja korostamalla toiveikkuutta, voimavaroja, edistystä ja yhteistyötä (Ratkes ry). Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa korostuu luottamuksellinen ja tasaveroinen yhteistyösuhde, jossa painottuvat asiakkaan toiveet, arvot ja tarpeet.
Keskeisiä terapiatyöskentelyn kohteita ovat asiakkaan haittaa tuottavat ajatukset ja uskomukset ja niihin liittyvät hankalat tunteet. Kognitiivisen psykoterapian perusajatuksena on, että ajatukset ja tunteet liittyvät toisiinsa ja että muokkaamalla ajatuksia joustavampaan suuntaan saadaan aikaan muutosta myös tunnekokemuksessa. Terapiassa myös kokeillaan ja harjoitellaan uudenlaista käyttäytymistä ja toimintatapoja. Kognitiivisessa psykoterapiassa voidaan hyödyntää erilaisia käyttäytymisterapian työtapoja, esimerkiksi altistusta. (Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry) Skeematerapeuttisessa lähestymistavassa tunnekokemukset kohdataan kehollisesti ja kokemuksellisesti, turvallisesti terapeutin vastaanotolla.
Integratiivinen psykoterapia on lähestymistapa, joka yhdistää eri psykoterapiaviitekehysten ajattelu- ja toimintatapoja.
Ahdistus ja masennus, kriisit ja parisuhdeongelmat ovat tavallisimpia syitä terapiaan hakeutumiseen.
Nettiterapia on liitetty myös lievien masennusoireiden käypä hoito –suositukseen yhdeksi hoitomuodoksi täydentämään muuta hoitoa.